Ainolanpuisto on yksi mielipuistoistani Oulussa. Ehkä ne vanhat puut siellä muistuttavat minua etelänvuosistani. Kaipaan aina silloin tällöin Helsingin maisemiin, kallioisille rannoille Seurasaaressa ja isojen, rehevien lehtipuiden varjoon vilvoittelemaan kuumana kesäpäivänä. No, nyt asun kuitenkin Oulussa ja kyllä täälläkin kaunista on, mutta ei niin rehevää ja runsasta kuin etelässä. Kuvasin alla olevaa pientä koskea tavoitteena saada pitkällä valotusajalla pehmeitä kuvia. Ilma oli kuitenkin liian kirkas, eikä minulla ollut jalustaa, joten kovin pitkiä aikoja en voinut kuvia valottaa, mutta mahdollisimman kauan kuitenkin. Kuviin tuli tärähdystä ikävästi, mutta myös ihan kivaa pikkupehmeyttäkin. Liikkuva vesi on hieno elementti, vai mitä? :) Se elää koko ajan niin näkyvästi, kuin sanoen: "Näin sen pitää olla. Olen tässä koko ajan, samana koskena, mutta virtaan eteenpäin tauotta. Näytän samalta, mutta olen silti koko ajan jotain uutta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti