Mustavalkoista luontoa

Pidän mustavalkoisista kuvista. Tai oikeastaan en osaa useinkaan päättää, mistä tykkään, koska pidän niin monenlaisista sävyistä. No, mutta nyt laitan muutaman mustavalkoisen luontokuvan. Haistelen tässä omaa tyyliäni, ja pohdin, josko mustavalkoisuus tai vähävärisyys olisi sen omin tapa ilmaista itseäni. Jotenkin kaipaisin jotain omaa tyyliä, jota ei ole tähän päivään mennessä löytynyt. Ehkä se löytyy, jos uskoo omaa näkemystään ja niitä tunteita mitä kuvat itselle tuovat. Useinhan sitä kuulostelee, et tykkääkö muut ja jos eivät tykkää, niin sitten sitä hylkää sen "oman" näkemyksensä usein liiankin nopeasti. Tällaisia mietin nykyään kun taas enemmän kuvailen.

Maisemia

Kuvailen taas melko paljon. Huomaan kyllä olevani ruosteessa, mutta ei se paljon haittaa. Muokkausohjelmani ovat ilmaisohjelmia, en ole tähän pieneen tietsikkaani ja nettiyhteyteeni viitsinyt hankkia Lightroomia tai muutakaan isoa ohjelmaa. Lightroom olisi kyllä hyvä, olen sitä ilmaiseksi kokeillut muutamaan otteeseen. On se vähän rahastakin kiinni, ja jaksamisesta. Asioille on monet syyt. Rakastan silti edelleen kuvia. Iloitaan nyt siitä mitä on juuri nyt. Tässä muutamia maisemia viime päiviltä. Löysin taas uuden polun ja maisemat Vihiuodosta. Olipa ihana käyskennellä tuolla. Nautin kyllä suunnattomasti. Näin lampaitakin. :) Kuvaa ei nyt tässä ole niistä, ne ehtivät mennä laumana pois, ennen kuin ehdin paikalle. Mutta uudet maisemat, iloitsen aina niistä. Ensimmäisena tänään kuvaamani metsämaisema Kempeleen Köykkyristä. Muut kuvat eiliseltä reissulta.

Veden virtausta eri sävyissä

Ainolanpuisto on yksi mielipuistoistani Oulussa. Ehkä ne vanhat puut siellä muistuttavat minua etelänvuosistani. Kaipaan aina silloin tällöin Helsingin maisemiin, kallioisille rannoille Seurasaaressa ja isojen, rehevien lehtipuiden varjoon vilvoittelemaan kuumana kesäpäivänä. No, nyt asun kuitenkin Oulussa ja kyllä täälläkin kaunista on, mutta ei niin rehevää ja runsasta kuin etelässä. Kuvasin alla olevaa pientä koskea tavoitteena saada pitkällä valotusajalla pehmeitä kuvia. Ilma oli kuitenkin liian kirkas, eikä minulla ollut jalustaa, joten kovin pitkiä aikoja en voinut kuvia valottaa, mutta mahdollisimman kauan kuitenkin. Kuviin tuli tärähdystä ikävästi, mutta myös ihan kivaa pikkupehmeyttäkin. Liikkuva vesi on hieno elementti, vai mitä? :) Se elää koko ajan niin näkyvästi, kuin sanoen: "Näin sen pitää olla. Olen tässä koko ajan, samana koskena, mutta virtaan eteenpäin tauotta. Näytän samalta, mutta olen silti koko ajan jotain uutta".

Myrskyn keskelläkin voi kuvata

Kävin kuvaamassa kukkia taas Ainolanpuistossa. Oli ihan järisyttävä tuuli. Maassa lojui puista lentäneitä risuja ja mietin, että saapas nähdä, miten kovaksi myrskyksi tuuli lopulta yltyykään. Ja kyllähän se melkoisen puhurin kehittikin, mutta sitä ei kestänyt hirveän kauaa. Olisin pidempäänkin voinut nauttia luonnon voimista. Rakastan tuulta nimittäin tosi paljon. Talvella se ei aina miellytä, mutta näin kesäaikaan se on pelkästään nautinnollista. Sain otettua ihme ja kumma kuviakin, vaikka puut ja kasvit heiluivat kuin viimeistä päivää. Olisin halunnut saada taltioitua tuulessa liehuvia kasveja ja lehtiä, mutta pääosa kuvista on onnistunut vain hiljaisella hetkellä. Ei voi mitään. Tässä muutamia rauhallisia kuvia. :)