Näytetään tekstit, joissa on tunniste muotokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muotokuvat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Cute boy
Kuvailin muutamia vuosia sitten lapsia eräissä pihajuhlissa ja tää kaveri oli äärimmäisen kuvauksellinen. Kyllä, lapsissakin on eroja kuvauksellisuuden suhteen ihan kuten aikuisissakin, toki hyvä kuvaaja saa ihmisestä kuin ihmisestä vaikuttavia kuvia aikaiseksi. On kuitenkin erityinen joukko niitä onnekkaita ihmisiä, jotka näyttävät jopa pikaräpsyissäkin aina hyviltä ja kiinnostavilta. Heitä kamera rakastaa. :) Tässä yksi pikkumies, jota kamera suorastaan palvoo.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Tanja ja vanhat portaat
Tytärtäni kuvailin ohimennen. Pääasiassa kuvattiin hänen kännykällään, jotta tyttö sai itse muokkailla kuvat kotisivujaan varten, mutta onneksi sain muutaman kuvan ottaa isollakin kameralla itselleni. Ihanat nuo turkoosit portaat tytön kotitalossa.
perjantai 12. heinäkuuta 2013
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Kaunis Anni
Kuvasin veljeni tyttöä eilen Oulun patosilloilla. Ilma oli pilvinen, välillä sataa ripsaisikin, mutta saimme silti paljon hyviä kuvia otettua. Anni lupasi, että saan näyttää niistä joitakin.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Ylioppilas
Annika pyysi ottamaan ylioppilaskuvansa ja olin kovin otettu siitä. Enhän ole koskaan sellaisia ottanut aiemmin. No, onnistuin kohtalaisesti, onneksi malli oli kaunis, joten kuvat ovat tavallaan hyviä joka tapauksessa. Ehkä uskallan ensi vuonna jopa tarjota itseäni kuvaajaksi. Täytyy vain edelleen harjoitella.
maanantai 27. toukokuuta 2013
Ihana Annika
Tein ensimmäiset muotokuvaukseni miljöössä tai ensimmäiset "viralliset" kuvaukseni, jotain pientä tyttären kanssa on tullut harjoiteltua. Laitan tähän joitakin kuvia esille. Kuvauksista jäi mahtava fiilis ja into tehdä juuri tätä lisää! Luonnonvalo, ei parempaa ole olemassa.
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
lauantai 5. marraskuuta 2011
Blogiväsyä ja muutama kuva
En ole viime aikoina jaksanut päivittää blogejani, mutta tähän kuvablogiin voisin jotain kuvia lisäillä pitkästä aikaa. Olen toki kuvannut, ihan pakostakin jopa, koska olen valokuvauskurssilla, jossa ei anneta hetkenkään rauhaa mitä hankalimmistakaan kuvaustehtävistä. Hyväähän se vain tekee, mutta kaikken parasta on katsella muiden hienoja kuvia ja oppia niistä. Laitan tähän nyt kuvaustehtäviin liittyviä kuvia, vaikka olenkin ottanut pääasiassa niitä omaehtoisia kuvia. Niitä laitan myöhemmin.
| Omakuva rakastuneena :) |
| Tämä liittyi erääseen tarinaan surusta |
| Tämä kuva voisi olla vertauskuva uskalluksen puutteelle |
Tilaa:
Kommentit (Atom)