Näytetään tekstit, joissa on tunniste höyhen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste höyhen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Runo ja kuva


Harrastan tai olen harrastanut kirjoittamista jo vuosia. Nyt on ollut pitkä tauko kirjoittamisessa, mutta vanhaa materiaalia tuntuu riittävän loputtomiin. On hyvä olla hieman itsekritiikitön, niin saa nauttia enemmän ja pitempään kaikesta tekemisestään. :) Yhdistelen toisinaan tekstejä ja kuvia ajankulukseni. Tässä yksi tuotos.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kuin haihtuva haave

Useimmat niin kovin raskailta tuntuneet menetyksemme ovat jälkeenpäin punnittuna lopultakin vain höyhenen painoisia.

Liian kevyt

Annoin aikaa rakkaudelleni ja tuossa vapauden tuulessa se lensi pois
unohtui tummaan tyhjyyteen
Luulin että takertumalla siihen ajaisin sen karkuun luotani
mutta tämä rakkaus oli liian kevyt odottamaan
Se oli kuin untuvainen unelma minun avoimella kämmenelläni

huokauksestani pois haihtuva




sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Höyhenkortti

Ajan kulukseni teen korttiversioita vanhoista kuvistani. Omat tekstit mausteena.




perjantai 20. tammikuuta 2012

Kuvailupuuskan tuloksia

Ystävän kanssa käyty keskustelu herätti kuvausinnostukseni uuteen kukoistukseen. Hän sai minut tajuamaan, mikä on minun tapani ideoida. Sehän on kirjoittaminen. Minun tarvitsee ottaa vain kynä ja paperia ja antaa sanojen tulla. Sitä kautta kykenen löytämään kuviini ne asiat jotka parhaiten kuvaavat juuri minun mielestäni jotain annettua aihetta (valokuvauskurssilla). Nämä seuraavat kuvat eivät ole kurssimateriaalia kaikki, mutta suuren ja uuden innostuksen tulosta kylläkin.



"Valkoinen valkoisella" -tehtävä

Versio 2




Tässä leikin "studiossani" ja kuvittelin olevani alpeilla...Kyseessä sama tehtävä kuin edellisissä kuvissa.

"Valkoinen valkoisella"- tehtävän yksi toteutus

Omaehtoista harjoittelua tämä kuva