Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. marraskuuta 2019
keskiviikko 22. elokuuta 2018
maanantai 18. kesäkuuta 2018
Mustavalkoista luontoa
Pidän mustavalkoisista kuvista. Tai oikeastaan en osaa useinkaan päättää, mistä tykkään, koska pidän niin monenlaisista sävyistä. No, mutta nyt laitan muutaman mustavalkoisen luontokuvan. Haistelen tässä omaa tyyliäni, ja pohdin, josko mustavalkoisuus tai vähävärisyys olisi sen omin tapa ilmaista itseäni. Jotenkin kaipaisin jotain omaa tyyliä, jota ei ole tähän päivään mennessä löytynyt. Ehkä se löytyy, jos uskoo omaa näkemystään ja niitä tunteita mitä kuvat itselle tuovat. Useinhan sitä kuulostelee, et tykkääkö muut ja jos eivät tykkää, niin sitten sitä hylkää sen "oman" näkemyksensä usein liiankin nopeasti. Tällaisia mietin nykyään kun taas enemmän kuvailen.
maanantai 4. kesäkuuta 2018
Myrskyn keskelläkin voi kuvata
Kävin kuvaamassa kukkia taas Ainolanpuistossa. Oli ihan järisyttävä tuuli. Maassa lojui puista lentäneitä risuja ja mietin, että saapas nähdä, miten kovaksi myrskyksi tuuli lopulta yltyykään. Ja kyllähän se melkoisen puhurin kehittikin, mutta sitä ei kestänyt hirveän kauaa. Olisin pidempäänkin voinut nauttia luonnon voimista. Rakastan tuulta nimittäin tosi paljon. Talvella se ei aina miellytä, mutta näin kesäaikaan se on pelkästään nautinnollista. Sain otettua ihme ja kumma kuviakin, vaikka puut ja kasvit heiluivat kuin viimeistä päivää. Olisin halunnut saada taltioitua tuulessa liehuvia kasveja ja lehtiä, mutta pääosa kuvista on onnistunut vain hiljaisella hetkellä. Ei voi mitään. Tässä muutamia rauhallisia kuvia. :)
perjantai 25. toukokuuta 2018
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
maanantai 18. heinäkuuta 2016
perjantai 27. maaliskuuta 2015
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
maanantai 30. kesäkuuta 2014
torstai 27. maaliskuuta 2014
Asiakaspal(v)elua
Minulla on ollut viimeaikoina huonoja kokemuksia asiakaspalvelusta, mutta onneksi sen päätteeksi sain lopulta erittäin hyvää ja yltäkylläistä palvelua, ja osasin olla myös kiitollinen siitä. Niinhän se on, ettei hyvää osaa arvostaa jos ei ole kokenut huonoa. Tähän asiaan liittyen laitan informatiivisen kuvan (kuvia) miellyttävästä ja asiakkaat huomioivasta asiakaspalvelusta eräässä konditoriassa. Ympäristö oli viihtyisä, kakku taivaallista ja asiakkaat toivotettiin kukkien kera tervetulleiksi.
perjantai 28. kesäkuuta 2013
Kukkaharjoituksia SLT-kameralla
Tällä kertaa harjoitusotoksia Sonyn Alpha SLT-37:lla. Ostin tuollaisen halvan rungon, koskapa olen tykännyt Sonyn järkkäristä (se rikkoontui kai liian kovassa käytössä??) ja omistan myös yhden Konica Minoltan objektiivin, jolla on mukava ottaa muotokuvia ja sehän siis sopii Sonyn järkkäreihin. No enpäs ottanut selvää ennen ostoa, et mitä tuo SLT tarkoittaa. Kuvia katsellessa vain mietin itsekseni, että onpas jotenkin erilaisia kuvia kuin nuo aiemmalla Sonyn DSRL:llä ottamani ja sitten vasta aloin ottaa selvää, minkälaisen kameran olenkaan mennyt ostamaan. :D Kyseessä on siis läpikuultavan peilin omaava kamera eli Single-Lens Translucent. En osaa, enkä jaksa kirjoittaa tähän sen tekniikkaa, hyviä puolia ja huonoja puolia, en edes ymmärrä lukemani jälkeenkään noita asioita, mutta sen näen, että kuvat näyttävät jotenkin erilaisilta, En ole täysin varma pidänkö sen ottamista kuvista vai en. Täytynee totutella. Jotkut hifistit eli tekniikkatietäjät pitävät SLT-kameran kuvia huonompilaatuisena, koska kuva heijastuu läpikuultavan peilin läpi kennolle ja samalla myös syö myös osan optiikan valovoimasta. Tuo on vain osa siitä tekniikkapläjäyksestä, jonka luin, mutta enhän siis näillä naisen logiikka-aivoillani käsittänyt puoliakaan.
Tämä kameramalli on täysin aloittelijaversio ja vaikka olen kuvaillutkin aika kauan, koen olevani noviisi, en tiedä tekniikasta paljoakaan ja kuvaan hyvin impulsiivisesti ja ihan mitä sattuu eteen tulemaan. Kukat olen silti todennut hyväksi harjoittelukohteeksi niissä (useissa) tapauksissa, kun uuden kameran satun ostamaan. Merkkiuskollisuudesta ei voi kohdallani puhua, koska minulla on kaksi Nikonia, kolme Sonya, Yksi Olympus ja se surullisen kastumiskohtalon kokenut ex-kamerani oli Canon 500D. Pidin siitä kamerasta ja sen pitkästä kittiobjektiivista. Sen taltioimat kuvat olivat poikkeuksetta hyvälaatuisia. Vaihdoin silti merkkiä (pidän vaihtelusta) ja sen tilalle hankkimani Nikon D5100 on myös ihan kelpo peli. Tästä uudesta lapsestani en vielä tiedä, ehkä se toimii bändikuvauksessa, kun pitää saada nopeaa kuvaa vauhdikkaista hetkistä. Myös urheilukuvauksessa voisi olla mainio, mutta enhän minä urheilua kuvaa. Täytyy vissiin ruveta?
Ehkä seuraavaksi myyn pois kaikki kamerani (joita on jo siis aika monta) ja ostan yhden puoliammattilaisversion, mutta se tapahtunee hamassa kaukotulevaisuudessa. Nyt minä vain harjoittelen. :)
Pitkän sepustuksen jälkeen niitä kukkakuvia. Ettehän te suinkaan kyllästy? :)

torstai 13. kesäkuuta 2013
Luonnon kukkasia
Kuvasin uudella Olympus XZ-1:llä harjoituksen vuoksi ystävän pihamaalla olevia luonnon kukkasia - sama kimppu useammasta kulmasta. Kamera on kompaktikameraksi aika pätevä ison aukkonsa ansiosta ja toimintojakin on lähes järjestelmäkameran verran. Olen kuvannut sillä myös yhden keikan sisätiloissa ja kuvat olivat aika hyviä, ei kuitenkaan järkkärin tasoisia, kuvista kyllä huomaa että kenno on erilainen. Kakkoskameraksi kuitenkin hyvä ostos.
Tässä mallikuvia. Näitä on kuvankäsittelyssä muokattu värien ja valon osalta aika lailla.Mutta niinhän minä lähes aina teen. Nykyään vain kokeilen uusia juttuja enemmän. Ennen rakastin kontrastia, nykyään sen puutetta. :)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012
tiistai 18. syyskuuta 2012
maanantai 3. syyskuuta 2012
Pokkarikuvien kaivelua osa ?
Tai itseasiassa tää ei ole pokkarikuva, vaan Sonyn Cypershotilla otettu. Tosi hyvä zoomikamera, vaiks onkin nyt jo aika vanha kapistus.
tiistai 28. elokuuta 2012
Tilaa:
Kommentit (Atom)