Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivet. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. heinäkuuta 2012
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Hännilänsalmella
lauantai 19. toukokuuta 2012
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Patosiltaa
Oulussa on Patosilta ja olin siellä kuvailemassa yhtenä iltana. Todella kaunis ja lämmin ilta helli meikäläistä ja ei olisi millään malttanut lähteä kotiin vielä keskiyölläkään, kun lämpöä oli ainakin 25 astetta vielä silloin, huh, kukapa uskoisi että ollaan Suomessa.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
"Jos metsään haluat mennä nyt..."
Kotitaloni vieressä menee hieno lenkkipolku, jonka varrella on upea metsä. Ilta-auringon valossa metsässä olevat naavapuut näyttivät todella satumaisilta, mutta niitä en olisi saanut valokuviksi taltioitua lähellekään sen kauneuden arvoisesti mitä silmäni näkivät, joten jätin ne vain muistojani rikastamaan. Seuraavaksi kuitenkin jotain metsän tunnelmista valokuvienkin muodossa.
torstai 10. helmikuuta 2011
Kivisiä kuvia
Rakastan kiviä. Kotona niitä löytyy vähän sieltä sun täältä. Muutama kivikuva kodin kivivarastoista, kun ulkona oli niin kylmä, etten kyennyt ottamaan kuvia, vaikka mieli teki. En tykkää pakkasesta, en sitten yhtään. Omistamani kivet ovat ihan peruskiviä tuolta luonnosta. Ei mitään jalokiviä, mutta on niissä silti sitä jotain.
torstai 20. tammikuuta 2011
Plätsistä vaan kaikille!
Aloitan kuvablogin, koska edellinen blogini on jo hiukan liiankin täynnä runon, pohdinnan ja kuvien sekamelskaa. Täällä keskityn vain kuviin, joita voin höystää pienillä teksteillä tarvittaessa.
Toinen blogini on nimeltään Kuin viimeistä päivää
Toinen blogini on nimeltään Kuin viimeistä päivää
Tervemenoa tutustumaan!
Tilaa:
Kommentit (Atom)