Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ainolanpuisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ainolanpuisto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Veden virtausta eri sävyissä

Ainolanpuisto on yksi mielipuistoistani Oulussa. Ehkä ne vanhat puut siellä muistuttavat minua etelänvuosistani. Kaipaan aina silloin tällöin Helsingin maisemiin, kallioisille rannoille Seurasaaressa ja isojen, rehevien lehtipuiden varjoon vilvoittelemaan kuumana kesäpäivänä. No, nyt asun kuitenkin Oulussa ja kyllä täälläkin kaunista on, mutta ei niin rehevää ja runsasta kuin etelässä. Kuvasin alla olevaa pientä koskea tavoitteena saada pitkällä valotusajalla pehmeitä kuvia. Ilma oli kuitenkin liian kirkas, eikä minulla ollut jalustaa, joten kovin pitkiä aikoja en voinut kuvia valottaa, mutta mahdollisimman kauan kuitenkin. Kuviin tuli tärähdystä ikävästi, mutta myös ihan kivaa pikkupehmeyttäkin. Liikkuva vesi on hieno elementti, vai mitä? :) Se elää koko ajan niin näkyvästi, kuin sanoen: "Näin sen pitää olla. Olen tässä koko ajan, samana koskena, mutta virtaan eteenpäin tauotta. Näytän samalta, mutta olen silti koko ajan jotain uutta".





maanantai 4. kesäkuuta 2018

Myrskyn keskelläkin voi kuvata

Kävin kuvaamassa kukkia taas Ainolanpuistossa. Oli ihan järisyttävä tuuli. Maassa lojui puista lentäneitä risuja ja mietin, että saapas nähdä, miten kovaksi myrskyksi tuuli lopulta yltyykään. Ja kyllähän se melkoisen puhurin kehittikin, mutta sitä ei kestänyt hirveän kauaa. Olisin pidempäänkin voinut nauttia luonnon voimista. Rakastan tuulta nimittäin tosi paljon. Talvella se ei aina miellytä, mutta näin kesäaikaan se on pelkästään nautinnollista. Sain otettua ihme ja kumma kuviakin, vaikka puut ja kasvit heiluivat kuin viimeistä päivää. Olisin halunnut saada taltioitua tuulessa liehuvia kasveja ja lehtiä, mutta pääosa kuvista on onnistunut vain hiljaisella hetkellä. Ei voi mitään. Tässä muutamia rauhallisia kuvia. :)











sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Laventelia ja sirkeän sinistä

Kukkakuvia, taas - voi ei. Kukat on muuten erittäin hyviä harjoittelukohteita kaikille kuvaajille. Eli ei muuta kuin kukkakedolle joka iikka kameran kanssa hillumaan! :)

























torstai 7. heinäkuuta 2011

Kukkiva kesä

Kuvailin kukkia yhtenä päivänä Ainolanpuistossa. On ne niin ihania Luojan luomia kaunistuksia. Ah!

Onko tämä kukka vai heinä? Nätti kuitenkin.


Tässä kuollutta, nuppua ja tuoretta kukkaa kauniisti sulassa sovussa. 







perjantai 10. kesäkuuta 2011

Varjossa

Olimme taas Ainolanpuistossa ystäväni kanssa ja etsimme varjoisaa paikkaa helteeltä suojaan ja löysimmekin ihanan puun, joka runko oli ilmeisesti jossain vaiheessa taittunut ja alkanut kasvaa ja haaroittua maan suuntaisesti. Paksuilla runkoilla saatoimme istua mukavasti ja samalla ihailla kauniita jokimaisemia ja suihkulähteitä lehtipuiden siimeksestä. Nuo rungot olivat luonnon meille muovaamat "puistonpenkit" armeliaasti paahtavalta auringolta suojassa. Luksusta suorastaan! :)










maanantai 16. toukokuuta 2011

Ainolanpuistossa

Ainolanpuisto on Oulun yksin kauneimpia puistoalueita, jossa on kasvitieteellinen puutarhakin (ainakin  ollut). Joka tapauksessa siellä on ihana kahvila Tuomenkukka ja kaunis jokimaisema ja ankkalampi, jossa ihmiset käyvät syöttämässä lintuja. Olin Ainolanpuistossa pari päivää sitten ystävättäreni kanssa kahvilla ja kuvailin hiukan.


Tuolla keskellä on varsinainen kohde...hehe...