Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikat. Näytä kaikki tekstit
torstai 17. marraskuuta 2016
tiistai 21. heinäkuuta 2015
torstai 4. kesäkuuta 2015
perjantai 9. toukokuuta 2014
Kati lavalla
Olin eilen taas kuvaamassa ja kuuntelemassa ihanaa musiikkia. Tällä kertaa lavan valtasi Kati Hyvönen upean bändinsä kera. Itkua välillä tihrustaen nautin tuon ihanan nuoren laulajan äänestä ja suloisesta olemuksesta.Kyyneleet eivät onneksi estäneet kuvaamista ja sainkin hänestä muutaman kelpo kuvan. Kuviahan oli yli 300 alunperin, mutta...kuten ymmärrätte, ei niistä katseltavia ollut kovinkaan montaa. Sellaista on bändikuvaus useimmiten. Siksi niin haastavaa ja mukavaa. Yllätyksiä täynnä.
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Musikaalisäveliä
Laura lauloi eilen upeasti koskettavia musikaalisävelmiä Oulussa. Pitkästä aikaa otin artistikuvia ja nautin kyllä kovasti niin kuvaamisesta kuin kuvien käsittelystä. Kamerani on vanha Canon 450D ja kuvatessa kieltämättä kaipasin lisää joitain ominaisuuksia. Herkkyys ei ihan riittänyt, kohinaa on melko paljon, sarjakuvaus ja tarkennuskin oli hidasta, mutta kuvanlaadusta pidän yleisesti ottaen aika paljon. Myin tuossa aiemmin rahapulassani kaikki muut järkkärini pois ja ostin tällaisen iänikuisen mallin tilalle. Kun objektiivi on ihan hyvä, ei sen rungon tarvitse uusinta mallia olla - ainakaan mun taidoille. Olen toistaiseksi ihan tyytyväinen. Luulen silti, et jos jostain vain saan rahaa joskus lisää, ostan paremman rungon...nyt mennään tällä.
| Laura Koski |
lauantai 24. elokuuta 2013
Ilmakitarointia
Pari kuvaa ilmakitaran mm-kisoista Oulussa. Laatu ei ole kovin hyvä, olisi pitänyt ottaa se parempi objektiivi mukaan, mut sillä mennään mitä milloinkin käsillä on.
perjantai 14. syyskuuta 2012
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Laulajatar
Olin hienolla keikalla. Auria-niminen uusi bändi suoritti debyyttikeikkansa Oulun Vanhalla Paloasemalla. Bändi koostuu huippuammattilaisista solistinaan laulunopettaja Inga Söder. Otin paljon kuvia, joista suurin osa vielä odottaa valikointia ja käsittelyä. Tässä kauniista ja kohtalokkaasta Ingasta kuitenkin yksi kuva.
| Inga Söder |
torstai 28. kesäkuuta 2012
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Mieskauneutta
| Sting Kaisaniemessä Loput kuvat täällä: |
| Olli Herman Reckless Love - yhtyeestä. Loput kuvat täällä: http://tuire1.kuvat.fi/kuvat/B%C3%A4ndit+ja+muut+esitykset/Reckless+Love/Reckless+Love+Kaisaniemess%C3%A4/ |
tiistai 23. elokuuta 2011
Keikkakuvaa Koitelista
Olin akustisen musan festivaalissa Kiimingin Koitelissa. Lotta Jääskelä ja Tanja Torvikoski esiintyivät, sekä monia muitakin. Kuvasin heidän lisäkseen vain Trio Tuohimaa-Karvonen-Ojalaa. Viimeksi mainittu bändi oli tosi hauska uusi tuttavuus minulle. Huumoria ja taitoa samassa paketissa runsain mitoin.
| Artisti ottaa rennosti kumisaappaissaan. |
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Bändikuvailua
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Tallinna
Vähän matkakuviakin, jottei unohdu että turistinahan täällä eletään. Tällä kertaa tuli käytyä ihan Tallinnassa asti keikkamatkalla. Siellä pidettiin suurkonsertti, jonka pääesiintyjänä paistatteli 30 Seconds To Mars ja heitä lämmitteli ansiokkaasti Von Hertzen Brothers ja pari muutakin bändia. Muutamia reissuräpäyksiä sieltä siis seuraavaksi.
| Hotellimme oli kuin jättimäinen bunkkeri |
| Näköalat olivat silti huikeat |
| Parvekkeelta tsuumailtua |
| Ikkunan heijastus ja ankara kuvausilme |
| Näköaloja edelleen |
| Von Hertzen Brothers |
| Meininkiä oli ja tungosta |
| Ihana käsimeri |
| Tämän kuvan otti eräs mies puolestani. Jared Letohan se siinä. |
| Ihanaa Tallinnaa |
| Tuntematon hääpari bongattu |
| Tallinnan vanhin rakennus ja ystävä |
Tilaa:
Kommentit (Atom)


